ITSENÄISYYS ON TÄRKEÄÄ.
Itsenäisyys tarkoittaa kehityspsykologiassa riippumattomuutta toisten ihmisten huolenpidosta ja valmiutta päättää itse omista asioista. Itsearvostuksen puuttuminen aiheuttaa ahdistusta ja henkistä pahoinvointia. Käyttäytyminen on ulkoa ohjautuvaa; ihminen hakee kaikella toiminnallaan ja valinnoillaan toisten hyväksyntää. Epämääräinen hyväksynnänhaku ulkoapäin ei voi koskaan tuottaa riittävää tyydytystä, jos sisäinen itsearvostus puuttuu.

Itsenäisyys eli suvereniteetti tarkoittaa valtiolle, organisaatiolle tai hallitukselle samaa kuin itsemääräämisoikeus, kun toinen vaihtoehto on olla jonkin muun hallittavana.

1. Itsenäinen maa voi hallita omaa talouttaan.

Vahva ja kasvava talous on avain kansakunnan hyvinvoinnille. Sellaisten taloudellisten edellytysten luominen, joiden avulla ihmiset voivat perustaa ja johtaa yrityksiä vastaamaan kuluttajien tarpeisiin, on avainasemassa ihmisten vaurauttamisessa. Myös kotimainen ja kansainvälinen kauppa sekä innovaatio ja kehitys ovat tärkeitä, jos maa aikoo menestyä.

Itsenäisenä maana oleminen on valtavan edullista, koska se antaa kansallisen hallituksen hallita taloutta. Tämä tarkoittaa, että he voivat säätää lakeja, jotka auttavat heidän talouttaan kukoistamaan. Jokainen talous toimii ainutlaatuisessa ympäristössä ja suvereeni valtio tarkoittaa, että voidaan toteuttaa politiikkaa, joka auttaa suoraan maan taloutta.

Kun alue ei ole itsenäinen, sen on hyväksyttävä kansallisen hallituksen laatimat lait. Nämä eivät usein ole alueen paikallistalouden eduksi.

Itsenäisenä maana hallitukset hallitsevat keskeisiä talousalueita, mukaan lukien verot, kauppatariffit, työlainsäädäntö ja maahanmuuttovalvonta. Tällaisten taloudellisten toimintojen suora hallinnointi on suvereenin kansakunnan suuri etu.

2. Itsenäinen kansakunta voi hallita omia luonnonvarojaan.

Toinen itsenäisyyden etu on se, että kansakunta voi hallita omia luonnonvarojaan.

Itsenäisyys on hyödyllistä, koska se antaa kansakunnalle mahdollisuuden hallita omaa luonnonvarojaan. Tämä tarkoittaa, että he voivat käyttää käytettävissään olevia luonnonvaroja taloutensa tehostamiseen. Se tarkoittaa myös, että he voivat myydä luonnonvaroja ja käyttää tuottoja valtion ohjelmien rahoittamiseen ja menestyvien yritysten rakentamiseen.

3. Suvereenit valtiot voivat suojella kulttuuriaan paremmin

Jokaisella yhteiskunnalla on ainutlaatuinen kulttuuri. Se on taide, ruoka, perinteet, tavat, uskonnolliset käytännöt ja kieli ovat avainasemassa siinä, miten ihmiset näkevät itsensä ja miten heidän yhteisönsä toimii. Etniset tai kulttuuriset ryhmät, joilla ei ole itsenäistä maata, ovat kuitenkin vaarassa menettää kulttuurinsa laajempaan kansalliseen elämäntapaan.

Itsenäisen maan suuri etu on se, että ihmiset voivat varmistaa, että heidän elämäntapansa on suojattu. Suvereenien valtioiden hallitukset voivat säätää lakeja, joilla varmistetaan, että heidän kansansa elämäntapa ei katoa. Itsenäisyys antaa ihmisille myös mahdollisuuden harjoittaa kulttuurisia ja uskonnollisia perinteitään ilman vainoa. Monet alueet näkevät itsenäisyyden etuna, että he voivat elää haluamallaan tavalla ilman häiriöitä.

Monet ihmiset pelkäävät kulttuurinsa ja elämäntapansa katoavan. Kun maailma kytkeytyy yhä enemmän toisiinsa ja globalisoituu, tämä on todellinen pelko. Itsenäisenä valtiona oleminen on edullista, koska se tarkoittaa, että ihmisillä on jonkinasteinen määräysvalta sen suhteen, miten heidän kulttuuriaan harjoitetaan, ja heillä on vapaus elää yhteiskuntansa valitsemalla tavalla.

4. Itsenäiset maat voivat valita oman hallituksensa.

Jokaisella maailman maalla on hallintojärjestelmä. Tämä koostuu lainsäätäjästä, toimeenpanovallasta ja oikeuslaitoksesta. Se, miten maata johdetaan ja miten sen johtajat valitaan, on avainasemassa valtion toiminnan kannalta.

Suuri etu itsenäisenä maana on se, että se tarkoittaa, että yhteiskunta voi valita, millaisen hallintotavan ja järjestelmän se haluaa. Alueet, jotka eivät ole itsenäisiä, saavat vähemmän sananvaltaa niiden hallinnassa.

Monet ihmiset näkevät riippumattomuuden etuna siinä, että he voivat valita johtajia omista etnisistä, uskonnollisista, kielellisistä tai kulttuurisista ryhmistään, sekä valita hallintojärjestelmät, jotka edustavat heidän ihanteitaan, taloudellisia etujaan ja tapaa, jolla he haluavat elää. elämää.

5. Suvereeni kansakunta voi luoda omat kansainväliset suhteensa.

Kaikki maat tarvitsevat liittolaisia. Yhteistyö muiden kansojen kanssa parantaa maan turvallisuutta. Sen avulla he voivat myös rakentaa kauppayhteyksiä ja parantaa liikesuhteita ja rakentaa edelleen kansakuntien vaurautta. Mahdollisuus valita, mihin muihin kansoihin maa luo yhteyksiä, on suvereenin valtion suuri etu.

Mahdollisuus valita, mihin kansainvälisiin elimiin maa liittyy, on riippumattomuuden suuri etu.

6. Itsenäisyys tarkoittaa, että kansa ei ole vähemmistö.

Itsenäisenä maana oleminen on edullista, koska sen avulla yhteisö voi muodostaa kansallisvaltion yhden identiteetin ympärille. Monet separatistiryhmät taistelevat itsenäisyyden puolesta, koska he eivät halua kansansa olevan vähemmistöjä suuremmassa valtiossa. He näkevät sen edun, että heillä on kansallinen koti, jossa he voivat olla oma enemmistönsä.

Itsenäinen valtio on ihmisten tapa hallita itseään, varmistaa puolustus, suojella kulttuuriaan ja elää elämäänsä haluamallaan tavalla. Vähemmistön tuominen suurempaan maahan tekee tästä vaikeampaa yhteiskunnalle. Itsenäisyyden suuri etu on se, että vähemmistöryhmää voidaan suojella.

Yli 100 vuotta Suomen itsenäisyyttä.  Täältä puolestaan ei seuraa juhlapuhetta vaan arkinen toteamus, että juuri tuo itsenäisyytemme on nyt museossa kuin Matti Nykäsen mitalit. Voittaja voi käydä katselemassa niitä Urheilumuseon vitriinissä, mutta hän ei saa niitä sieltä takaisin, vaikka haluaisi.

Turvassa ovat kuin rahat pankeissa, joista ei myöskään saa nykyään rahojaan enää pois; niissä kun ylimielisesti kieltäydytään käsittelemästä käteistä rahaa, ja pankit haluavat perustaa oman rahan, joka olisi niiden omien pleksien ja maksujärjestelmien kontrollissa (aiheesta tässä).

Samanlaista on Suomen itsenäisyys. Kansallinen varallisuutemme on riistetty tai myyty velkojen katteiksi. Ensin tuhottiin yhteisvaluutalla meidän rahapoliittinen itsemääräämisoikeutemme, ja suomalaiset ajettiin tie breakiin. Näin tehtiin, koska Euroopan unionin poliittinen uskottavuus on yhtä kuin sen valuutan arvo, jota täytyi pönkittää.

Valtioiden velkaantumisesta pankeille voin sanoa kuin entinen brittipääministeri Kirkkomäki: Koskaan aiemmin näin monet eivät ole olleet velkaa näin harvoille.

Antakaa siis noille Linnan juhlien keltanokille anteeksi, sillä juuri he – nuo filosofiattomat oman etunsa saalistajat – eivät kerta kaikkiaan tiedä, mitä he tekevät. Heidät, jotka tietävät, vetäkää sopivan tilaisuuden tullen vastuuseen.

Itsenäisyyden käsitteellä on relaatioluonne. Itsenäisyys voi olla tietenkin voimassa vain johonkin sellaiseen nähden, mistä itsenäisyys on saavutettu. Siten se korostaa epäsuorasti riippuvuutta, vähintäänkin aiempaa riippuvuutta.

Suomalaisten halussa korostaa itsenäisyyttään näkyy sisäistetty herruus ja kansakuntamme orjaluonne. Halutaan alleviivata, että EI olla ruotsalaisten taikka venäläisten alamaisia. Naapurimaissa hymyillään ymmärtäväisesti suomalaisten itsenäisyydenrakkaudelle, tietenkin syystä.

Sikäli kuin itsenäisyyden korostaminen on merkki henkisestä alamaisuudesta, Suomessakin olisi ehkä aika siirtyä viettämään kansallispäivää.

Väestöjen virtaaminen ja vyöryminen rajojen yli on ollut kulttuurien ja kansakuntien tuho kautta historian. Hyvinvoinnin aikakauden hurmoksessa Eurooppaa ovat nyt päässeet hallitsemaan poliittisen vihervasemmiston ja huvitteluliberaalin porvariston kellokkaat, joiden vetämä politikointi on johtanut Euroopan valtiot ja kansakunnat kuilun partaalle sekä taloudellisessa, kulttuurisessa että turvallisuuspoliittisessa merkityksessä.

Eurooppaan tunkeutuu jatkuvasti vieraita kansakuntia Afrikasta ja Lähi-idästä kansainvälisiä asiakirjoja, kuten YK:n pakolaissopimusta, hyväkseen käyttäen, vaikka niitä ei ole laadittu järjestelmällisiä väestöjensiirtoja varten. Systemaattista muuttoliikettä varten muutamat epäisänmaalliset poliitikot puolestaan laativat niin sanotun GCM-sopimuksen, jonka tarkoitus on institutionalisoida pakolais- ja turvapaikkapolitiikan verukkeella harjoitettu elintasosiirtolaisuus järjestelmälliseksi ja pysyväksi.

Näin tehdään, vaikka yhdeltäkään kansakunnalta ei ole kysytty siihen lupaa demokraattisessa prosessissa, eikä kukaan ole siihen myöskään lupaa antanut sen enempää paikallisissa parlamenteissa kuin kansanäänestyksissäkään. Tämä on aitoa sosialismia, jossa vihervasemmiston moraaliposeeraajat maksavat oman hyvesignalointinsa ja kulttuurieliittiin pyrkimisensä veronmaksajien aarrekammiosta.

Se, että vihervasemmistolaiset eivät tunnista eivätkä tunnusta kansallista itsemääräämisoikeutta, valtiollista suvereniteettia sekä poliittisen vallan perillisyyttä, on suora seuraus siitä, että heidän kätensä ovat aina olleet kiinni toisten ihmisten omaisuudessa, jonka he haluavat ryöstää oikeilta haltijoilta pois. Tämä merkitsee, että puliveivaava ja kepulikonsteja käyttävä vihervasemmisto on vapaan yhteiskunnan ja filosofian ikuinen vihollinen.

Sitten kun nämä maahan tunkeutuneet eivät ole saaneetkaan haluamaansa palvelua ja heitä on vastustettu sekä toivottu heidän palaamista kotikonnuilleen, he ovat kehdanneet valittaa ”rasismista” – ikään kuin kansakunnilla ei olisi oikeutta itse päättää, keitä ulkopuolisia he sietävät tonteillaan vai sietävätkö ketään.

Väite ”rasismista” on puolestaan järjetön, sillä juuri kukaan kantasuomalainen ei tunne sisäsyntyistä ulkomaalaisvastaisuutta eikä muukalaiskammoa. Kun maahanmuuttoa vastustetaan, siihen on syy vakavissa etu-, arvo- ja kulttuurikonflikteissa, jotka johtuvat maahanmuutosta itsestään eivätkä mistään kansankiihottajien taikasanoista.

Talonpoikaisessa ajattelussa katsottiin, että isännällä on oikeus heittää kutsumattomat vieraat ja tunkeutujat ulos mailtaan ja talostaan, ja jos niin ei tee, on huono isäntä. Suomi on maa, jolla ei ole monien muiden EU-maiden tapaan ollut isäntää pitkään aikaan, mutta toivottavasti sellainenkin vielä saadaan, mukaan lukien toimintakykyinen esikunta.

Lähde. Jukka Hankamäki