LÄNNEN SOTILAALLINEN TOIMINTA
Jos tarkastellaan eri maiden sotilaallista toimintaa, niin Yhdysvallat johtaa sitä kirkkaasti. Toisen maailmansodan jälkeen se on hyökännyt tai pommittanut noin 60 maata, ja sillä on nyt noin 700 tukikohtaa eri puolilla maailmaa. Lisäksi on sellainen maa kuin Suomi, jossa varsinaista tukikohtaa ei edes tarvita, kun maan ilmavoimat on täysin integroitu USA:n ilmavoimiin. Sama prosessi on käsittääkseni nyt menossa maavoimien suhteen, vaikka siitä ei tietoja annetakaan.
Kun tutkii USA:n pommittamien maiden listaa, niin huomaa että ne ovat sellaisia, jotka eivät tekniikkansa puolesta pysty puolustautumaan tai iskemään vastaan. Mukana on nimiä kuten Libya, Guatemala, Iran, Irak . . Vain Kiina on nyt kehittynyt sotilasmahti, mutta se ei sitä vielä ollut silloin kun se oli USA:n kohteena.
USA on siis sotinut vain kyvyiltään heikompia vastaan. Silloin kun oltiin lapsia tai nuoria, niin tappelua heikompaa vastaan pidettiin raukkamaisena eikä sitä katsottu hyvällä. Tältä pohjalta katsottuna se, että USA käyttää Ukrainaa hyväkseen sotiakseen ikään kuin kautta rantain Venäjän kanssa, on hyvin ymmärrettävää. Amerikassa ei haluta miehistötappioita, mutta sodan taloudellista ja aseellista tukemista pidetään soveliaana.
Tämänkaltainen toisen maan sodittaminen viholliseksi nimettyä maata vastaan sopii USA:lle hyvin myös talouden puolesta. Toisen maailmansodan jälkeen USA:n raharikkaat huomasivat, että sotateollisuus on vakain ja helpoin tapa luoda jatkuva tulovirta. Sen jälkeen he ovat pitäneet huolta siitä, että maalla on koko ajan käytössään sotilaallisia kriisejä, joissa aseistusta saadaan käytetyksi.
Vain Trump asettui poikkiteloin. Hänen aikanaan ei uusia sotia aloitettu, ja sen takia häntä myös niin vihattiin ja mustamaalattiin, ja hänen lausumiaan käsitettiin mediassa tahallisesti väärin.
USA:n sodankäynti on äärimmäisen edistyksellistä siinä mielessä, että he ovat tajunneet kineettisen sodan, kuten aseellista toimintaa nyt kutsutaan, olevan vain pieni osa koko sodankäynnistä. Omien havaintojeni mukaan normaali pienemmän intervention valmisteluvaihe mediassa kestää noin kolme vuotta, minkä jälkeen läntiset maat ovat valmiit hyväksymään hyökkäyksen. Venäjän kohdalla vastus on kuitenkin niin suuri, että mediavalmistelua on tehty jo parikymmentä vuotta, ja kiivaasti vuodesta 2014 alkaen. Suomenkin iltapäivälehdissä on pääosin keksittyjä artikkeleita käytännössä joka päivä.
Kun eri maiden sotilaallista toimintaa miettii, on hyvä muistaa, että kansa on vain harvoin siinä omasta tahdostaan mukana. Itse koen, että taustalla on hyvin voimakkaasti vanha eurooppalainen pääoma, joka kulissien takana suorittaa omia operaatioitaan, jotka ulottuvat myös yksittäisten päättäjien ja hallitusten eräänlaiseen kaappaamiseen saakka.
Tämä kirjoitus on pikkuhiljaa kypsynyt mielessä Läntisen sodankäynnin osalta. Henkisesti katsottuna jo se, että pystyy saamaan todenmukaisen kuvan tapahtumista, tai edes pyrkimään sellaiseen, on merkittä saavutus nykymaailmassa, jossa media ei enää koe ihanteekseen kertoa maailmasta, vaan muuttaa maailmaa. Tämä pyrkimys on avannut oven monenlaisten uusien ja vanhojen psykologisten vaikutuskeinojen käyttöön viestinnässä. Toistaiseksi suurin osa laajemmin ymmärretystä sodasta käydään vielä viestinnän ja median alueella, mutta se on koko ajan vaarassa laajentua, kuten olemme saaneet huomata, monenlaisiin uusiin muotoihin, joiden merkitystä on aluksi vaikea huomata. Niitä ovat esimerkiksi sähkökatkot tai pelkästään uutisointi niiden suunnittelusta. Tällä tavoin meitä ohjataan ja valmistellaan aina vain voimakkaampia operaatioita varten.
Lähde: Matti Kuusela